Hiljaiseloa

IMG_0967_2väri3

Heippa taas pitkästä aikaa! Meillä on koirajuttujen suhteen eletty pientä hiljaiseloa jonkun aikaa, sillä näyttelyitä ei ole ollut sitten lokakuun ja ollaan valmisteltu mun ylioppilasjuhlia. Juhlat saatiin juhlittua viime perjantaina ja Messari onkin jo ensi viikonloppuna. Tokokurssikin loppui marraskuussa, joten nyt ollaan Pepin kanssa oikeastaan vain lenkkeilty. Joululomalla aloitetaan taas vaakkuharjoitukset! Sunnuntaina käytiin Ylöjärvellä mätsärissä, mutta ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Halli oli todella ahdas ja Peppiä vähän jännitti siellä. Onneksi näyttelyissä ei ole ikinä niin ahdasta ja pelottavaa. Peppi on ainakin toistaiseksi ihan hyvässä karvassa, mutta alkuvuoden pidämme varmuuden vuoksi taukoa näyttelyistä, sillä karvaa on kuitenkin jo alkanut hieman pudota. Eipä siellä mitään pakollista näyttelyä ollutkaan, katsotaan sitten keväämmällä, ehkäpä maaliskuussa! Sitten meidän pallero onkin jo avoimessa luokassa, kääk! Tällaisia tunnelmia tällä kertaa, seuraava päivitys tuleekin sitten varmaan Helsingistä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s